Norjassa

   users online

Start
Ylös

 

Granada ja karavaanarit Ruotsin Dalarna ja Norjan Trollstigenissä
Tämä tarina on kirjoittanut Roland

Kuulumme siihen kuuluisaan ryhmään joka tukkii tiet pitkin kesää, eli karavaanariporukkaan. Ollan käyty ympäri Suomea kaksi viimeistä kesää ja pääsiäisenä käytiin Skellefteåssa. Olemme käyttäneet Granadaa veturina aina, ensin Inkkaria ja viime kesän jälkeen Ghiaa. Mielestämme Granada on aivan mahtava vaunuveturi, hiljainen pitkissä matkoissa ja ajo-ominaisuudet ovat omaa luokkaansa. Ilmaiskarien ansiosta auto pysyy suorana vaikka sekä peräkontti että vaunu ovat täynnä matkatavaraa. Ghian automaattivaihteisto on osoittautunut erinomaiseksi vaunuvedossa, leirintäalueelle kun joutuu parkkeeraamaan ei tarvitse polttaa kytkin kun asettaa vaunu paikoilleen.

Tänä kesänä ajateltiin kuitenkin lähteä ensin Ruotsin puolelle katsomassa Dalarna ja vaimon serkkua, loppumatkaa ei ollut vielä selvää, näkeehän se sitten.
Lähdettiin ensin Turkuun ja Seawind toi meidät Tukholmaan. Tultiin satamaan perjantai-iltana ja ajo Tukholman läpi vaunun kanssa ensimmäistä kertaa jännitti. Tosin oltiin katsottu että ei tarvitse ajaa kaupungin läpi ja olihan meillä myös navigaattori mukana joka ohjaa meidät lyhintä reittiä kohti Enköping. Lähdettiin ajamaan satama-alueelta ja aluksi kaikki meni hyvin. Vähän matkan päästä kuitenkin tuli tietyömaa eteen ja oli vaikea nähdä minkälainen risteys oli ollut ennen. Navigaattori käski meidät ajaa vasemmalle mutta reittiä se kuitenkin piirsi suoraan eteenpäin näytössä. Todellisuudessa oli nyt T-risteys edessämme. Valittiin käännös vasemmalle ja eiku menoksi, vähän ajan päästä navigaattori alkoi laskemaan uutta reittiä ja silloin todettiin että väärin meni.

No eihän siinä mitään, muutamassa sekunnissa sillä oli uusi reitti meille valmiina ja seurattiin ohjeita. Liikenne tiivistyi ja todettiin että tästähän tulee keskusta vastaan, vähän hirmutti ajaa vaunun kanssa läpi Tukholmaa perjantai-iltana mutta eipä ollut muuta tehtävissä. Käytiin Odenplan:in kautta ja siitä ajettiin sitten ulos keskustasta. Kaikki meni hyvin mutta moni varmaan ihmetteli reittiämme, voidaan sanoa näin että muita asuntovaunuja ei nähty siinä matkalla ;-).

Seuraavana päivänä saavuttiin ensimmäiseen määränpäähän eli sukulaisten luo. Oltiin muutama päivä siellä vierailemassa ja ruvettiin miettimään jatkoa eteenpäin. Mitään suunnitelmia ei ollut ennen matkaa mutta kotimatka piti toteuttaa Haaparannan kautta joka tapauksessa koska paluulippua ei ollut.

Norja oli varsin lähellä Dalarna ja suosittu Trollstigen houkutti meidät. Seurauksena matka jatkoi Moran kautta kohti Norjaa. Ensimmäinen yö oltiin Mora Campingissä ja seuraava yö Norjan puolella Camping-alueella.

Seuraavana päivänä määränpää oli Camping-alue lähellä Trollstigen-Geiranger reittiä.

Matka sinne oli sinänsä melkoinen kokemus, kapeat tiet ja aivan upeat näköalat. Tässäkin käytettiin Navigaattoria apuvälineenä reitin valintaan. Nopeasti se reitin laski meille ja lähdettiin matkaan kohti seuraavaa yöpymispaikkaa. Vuoristo muuttui koko ajan ja pian oli huiput aivan huikeat, muutama käännös ja ollaan perillä. Näin ajateltiin ja käännyttiin seuraavaksi viimeiselle poikkitielle ennen lepopaikkaa. Mietittiin kyllä vähän aikaa ennen kun lähdettiin sitä tietä koska se näytti ihmeen pieneltä, mutta olihan tieviittaukset myös oikeat joten jatkettiin eteenpäin. Tuli vielä yksi käännös joka emme löytäneet omasta kartastamme ja se vielä pisti ihmettelemään, no olihan sielläkin oikenlaiset viittaukset joten luotettiin Navigaattoriin. Ei tarvittu ajaa monta sataa metriä ennen kuin todettiin että tässä on nyt jotain pielessä. Tie oli tosi kapea, vastaantulija olisi joutunut johonkin ohitustaskuun odottamaan ja tie oli pystysuorassa, ainakin näin tuntui. Ei ollut minkäänlaista toivoa kääntää takaisin koska sellaista paikkaa ei kertakaikkiaan löytynyt mistään. navigaattorin näytöstä ilmeni tienumero joka oli aivan eri mitä me olimme katsoneet kartasta. Totesin että jos tienumero on kirjain + 3 numeroa niin tie on varsin sopimaton yhdistelmälle.
Tämä tie oli kyllä varmasti lyhyempi kuin meidän suunnittelema reitti mutta Navigaattori ei ottanut huomioon että meillä oli pikkusen vääränlainen yhdistelmä tälle tieosuudelle.

Jokaisen mutkan takana toivottiin tien tasoontuvan mutta se vaan jyrkistyi koko ajan, aluksi vedin kakkosella vaunua ylöspäin mutta kohta tarvittiin ykkönen että saatiin yhdistelmä liikkumaan. Hieman hermostuneena seurasin lämpömittaria ja välillä rupesin miettimään että minkänäköinen mahtaa kardaanin kuminivel olla tässä tilanteessa.
Nousu meni kuitenkin hyvin ja lämpötila pysyi sallituissa rajoissa. Heti kun saavuttiin tasaiselle tienosuudelle pysähdyttiin ja annettiin moottoria ja vaihteistoa jäähtyä vähän aikaa.

Mainittakoon vielä että olin juuri vaihtanut koko tekniikka ja asentanut ilmastointilaitteen kyseiseen autoon pari viikkoa ennen matkantekoa. Ei ollut paljon ollut aikaa testata mutta sekä moottori että automaattivaihteisto pelasi hienosti. Ilmastointilaitetta sain täytetty viikko ennen menoa, kiitokset Ghiaman:ille avusta kuin oma evaporaattori osoittautui rikkinäiseksi. Tekniikkavaihdon yhteydessä vaihdon myös kardaanin kuminivel uuteen, kun kerran löytyi uusi niin yhtä hyvin sen voi laittaa kiinni autoon. Vanha oli alkanut haljeta vähäsen. Olin myös teettänyt uuden jäähdyttimen Turun jäähdytinhuollossa joten jäähdytystehoa pitäisi kyllä riittää kuumillekin päiville. Automaatille oli jo ennestään melko iso erillinen jäähdytin säleikön takana, tämä on välttämätön vedossa.

LevähdyspaikallaKun tie tasoittui ja tuli vain lyhyempiä nousuja todettiin että tässä ei ole enää puita ollenkaan, puhelimesta ei olisi ollut mitään apua kun signaali näytti nollaa koko ajan. Pitkään ajettiin pitkin huippua ja välillä huilattiin pysähdyspaikoille, ihmeteltiin kyllä että mihinkä tämä tie mahtaa johtua kun ei juuri näkynyt muita missään. Oltiin pikkusen eksyksissä kun yksi Norjalainen auto pysähtyi meidän viereen kysymään tietä. Silloin todettiin että jos he ovat eksyksissä täällä niin ei ihme että mekin. No ei ollut mitään syytä huoleen, navigaattorihan näytti tien eteenpäin loppuun asti. Pian alkoi alastulo huipusta, varoituskyltti joka näytti alaspäin ja siitä se sitten alkoi. Nyt oli hermot aika kireällä, olihan kahden auton painoa jarruttaa alamäessä ja juuri kokenut ylämäki oli tuoreessa muistissa. Jarrutin kakkosella ja jarruilla, vauhtia yritin pitää alle 50 km/h mutta aina ei onnistunut. Jouduin jarruttaa jatkuvasti, heti kun pisti jalka pois polkimesta alkoi vauhti kiihtyä melko nopeasti. Rupesin nyt kiittelemään itseään uusiutuneista jarruputkista ja letkuista sekä uudesta jarrunesteestä. Tässä ei olisi vanha letku kestänyt kauan, jouduin koko ajan lisäämään voimaa jarrupolkimelle että vauhti pysyisi turvallisella alueella. Totesin että jarrut tarvitsee pian taukoa. Ajattelin vaunun jarruja, pienet rumpujarrut yhdelle akselille ja paino kuin henkilöauto. Onneksi olin sinnekin tehnyt remonttia viime kesänä, uudet jarrukengät ja pyöränlaakerit sekä säätö ennen matkaanlähtöä.

Sopivasti kun jarrut alkoi tuntua tehottomilta tuli taukopaikka vastaan, tosin oli liittymä sinne tosi hankala. 90° käännös oikealle kapealle liittymätielle ja siitä heti toinen 90° käännös vasemmalle lepopaikkaan. Jarruista ei kertakaikkiaan saatu yhtään enempää jarrutusvoimaa ja vauhti oli siinä noin 50 km/h, tuli melkoinen sisääntulo parkkialueelle mutta onneksi vaunu ei osunut puuhun eikä mennyt reunuksen yli. Sain yhdistelmää pysähdyksiin tasanteella ja nousin helpottuneena autosta. Ulkona tunsin pistävän hajun palaneesta jarrupaloista ja näin vaunun jarruista kun savu nousi, kurkkasin auton etujarruja ja totesin levyjen muuttuneen kauniin sinisiksi.
Totesin että paljon enempää ei olisi tarvittu ennen kuin jarruteho olisi häipynyt kokonaan. Vanha jarruneste olisi varmasti kiehunut jo kauan ennen tätä ja aiheuttanut jarrupolkimen syöksymisen lattialle. Näissä tilanteissa tulee mieleen ne "turhat" huollon lisätyöt jotka liian harva autoilija koskaan tee kuten esim. jarrunesteen vaihtoa.

Loppumatka alaspäin sujui paremmin, rupesin käyttää ykkönen jarruna ja pitämään myös ilmastointia päällä lisäjarruna. Näin ei tarvittu käyttää jalkajarrua niinkään paljon. Koko tämän matkan aikana ei nähty yhtään muuta asuntovaunua, vaan muutama asunto-auto. Todettiin tämä reitti erittäin sopimattomaksi vaunuilijoille.
Illalla saavuttiin yöpymispaikkaan uupuneena. Kysyttiin leirintä-alueen pitäjältä reittiä jonka kannattaa lähteä Trollstigeniin. Saimme selkeät ohjeet sekä vinkin lähteä aikaisin aamulla koska reitti on varsin hidas.

Jätettiin vaunu leirintäalueelle ja lähdettiin seuraavana päivänä kohti Trollstigen ja Geiranger. Tämä reitti on erittäin suosittu ja monien mielestä kaunein koko Norjassa. Trollstigenin nousut olivat aivan uskomattoman jyrkät, välillä kun pysähdyttiin niin oli lähellä että olisi kaatunut taaksepäin kun nousu oli niin jyrkkä. Maisemat olivat uskomattomat ja ihmetteli kyllä suuresti kuinka he olivat onnistuneet rakentaa tien näihin osuuksiin. Kuvasta näkee osa siitä Trollstigenin tietä, tosin ei saa oikea kuvaa siitä jyrkkyydestä kuvasta mutta sanottakoon näin että tuskin ne suorat olisi jyrkemmäksi voitu tehdä.

Jatkaen eteenpäin reittiä tultiin toiseen suosittuun paikkaan, Geirangeriin. Tämä oli myös melkoinen kokemus, uskomattoman kaunis paikka ja serpentiinitiet alas ja ylös Geirangeriin. Tästä olisi voitu täyttää montakin muisitkorttia digikameralla. Ihmetyttää kyllä ihmiset jotka elävät siellä ympäri vuotta.
Kuinkahan ne pääsee sieltä pois talvisin ? Jyrkät nousut molemmille puolille ei houkutellut ainakaan meitä talviajoon. Tarvitaan varmaan nelivetokalustoa. Tässä on myös lumikelkka ihan kelpo kuljetusväline, sillähän pääsee oikomaan paljonkin.


Geirangerin jälkeen tultiin Blaafleld:iin ja siellä oli lasten iloksi lunta. Sitähän harvemmin näkee muualta kuin pakastimesta heinäkuun lopussa. Lämpöä ei ollut kovinkaan häävisti mutta oltiinhan myös melko korkealla.

Huippua ei vielä oltu nähty mutta sitä tulikin katsottua, eli Dalsnibba 1500 metriä yli vedenpintaa. Valitettavasti sää oli pilvinen joten ei nähty paljon. Tie ylös oli varsin jännä, ilman kaiteita ajettiin soratietä ylös huipulle asti. Tosin jouduttiin maksaa ennen kuin sinne mentiin. Norjalaiset ovat kyllä hyviä keksimään kaikenlaisia maksuja, vessassakaan ei voitu lähteä ilman rahaa mutta sehän on niitten leipää.

Tulihan ainakin kokeneeksi sen että auto pelaa myös näissä korkeuksissa erinomaisesti. Ilman tiheys muuttuu melko paljon näissä korkeuksissa mutta se ei antanut minkäänlaista tehonmenetystä eikä käyntimuutosta. On tämä K-jetronic vaan mahtava järjestelmä !

Paluumatka leirintä-alueelle ei tarjonnut muuta ihmeteltävää, mutta olihan jo nähty aivan riittävästi yhdelle päivälle. Tankattaessa ihmettelin jälleen kyllä vähäistä polttoaineenkulutusta, Norjassa ajattaessa on nopeus paljon hitaampi kuin yleensä ja tämä laskee kulutusta kiitettävästi. Tämän päivän keskikulutus oli 7.8 l/100 km !
Näihin lukemiin ei kannata tottua koska se ei varmaan toistu jos en käy uudemman kerran samaa reittiä ;-)

Trollstigen reitin jälkeen muut tiet Norjassa tuntuikin ihan normaalilta. Huiput näytti ihmeen matalilta ja maisemat jotenkin paljon tasaisemmat mitä pari päivää sitten. Nopeasti tottuu tähänkin maisemaan. Ihmeteltiin Norjan maanviljeilijät, ei ole varmaan helppo ansaita elantonsa näissä jyrkissä olosuhteissa. Lehmät söivät ruohoa pystysuorissa pelloissa ja he olivat usein myös keskellä tietä. Nehän käveli monesti irrallaan metsässä ja vuoristoissa.

Paluumatka johti Trondheim:in kautta, siinä saatiin tutustua pitkiin tunneleihin ja tietulleihin. Voin suositella kerämään kolikoita jos aiotte suunnata loma-matkanne sinnepäin. Tullin maksaminen sujuu ongelmitta jos on tasa-raha kolikoita, niitä heitetään suppiloon ja puomi avautuu. Näitä tietulleja tuli 3 ennen kuin päästiin ulos Trondheimista, ensin 15 kr ensimmäisessa toisessa 25 kr ja kolmannessa 10 kruunua. Onneksi ei tullut enempää tietulleja koska siinä vaiheessa kaikki Norjan kruunut oli käytetty loppuun.

Takaisin Ruotsin puolella jatkettiin matkaa kohti Höga kusten reittiä, poiketettiin Döda fallet:issa jossa pääsi tutustumaan kuivuneeseen vesiputoukseen. Siinä sai ihmetellä luonnon voimia kun kiviä oli pyörinyt paikalla kunnes kallioon tuli syvä kolo, ja jopa reikiä ! Rikkoutunut pato oli vuonna 1796 tyhjentänyt Ragundasjön 4 tunnissa ja sen seurauksena tämäkin putous kuivui.

Höga kusten reitti tuntui melko tylsältä Trollstigenin jälkeen mutta sekin ajettiin läpi. Tiet olivat huonot ja sää oli sateinen joten se varmaan vaikutti  vaikutelmaan myös.

Auto oli koko matkan toiminut erinomaisesti, ilmastointilaitetta kiitettiin aina kuin aurinko näyttäytyi taivaalla. Se osoittautui myös erinomaiseksi lisäjarruksi Norjassa kun lähdettiin alas tuntureista. Tekniikka vaikutti toimivan erinomaisesti ja pitkät päivälenkit ei aiheuttanut kipuja mutta onhan penkit myös Inkkarin Recarot. Niihin kun tottuu niin kaikki muut penkit tuntuu niin onnettomilta varsinkin pitkissä matkoissa.

Seuraava määränpää oli Bureå ja siskoa katsomaan, matka ylöspäin oli varsin pitkäveteinen. Maisemat ei aiheuttanut mitään ilonaihetta ja vettäkin tuli aina välillä. Juuri ennen Uumajaa vilkasin peiliä kuten kuuluu tehdä, huomasin ison savupilven ja ihmettelin että mistähän sellainen. Autossa ei ollut mitään ihmeellistä, lämpötila oli normaali ja öljynpaine ok eikä vaihteistossa ollut mitään ihmeellistä. Pelkäsin vaunun pyöränlaakeria tai jarrua ja ajoin tienposkeen välittömästi. Kävelin ensin vaunun ympäri mutta totesin savun nousevan auton alta, keskeltä. Kurkkasin alle ja totesin koko pohjan olevan automaattivaihteistoöljyn peitossa. Savu tuli siitä kun öljy tuli pakoputkeen. Lähdin selvittämään vuotoa ja avasin konepeltiä, totesin että moottoritilaa oli hyvin öljytty. Ainoat kumiletkut löytyi jäähdyttimen takana ja säleikön takana ennen automaattivaihteiston lisäjäähdytintä joten tarkistin ne letkut. Ne näytti ehjiltä mutta kun pisti auto käyntiin niin näin neulankokoisen suihkun säleikön takana olevasta letkusta. Ei ollut muuta tehtävissä kuin kaivaa työkalupakkia esille ja hommiin. Onneksi ei ollut pahempaa paikkaa ja pääsin varsin helposti irrottamaan rikkoutunutta letkua. Totesin että letku oli mennyt rikki sisältäpäin. Onneksi paikka oli lähellä liitosta joten pystyin lyhentämään letkua. Auton takakontista löytyi myös vaihteistoöljyä, teetettiin paperista suppilon ja täytettiin vaihteistoa että päästiin jatkamaan matkaa. Vähäsen epäilytti korjaus kun letku oli haljennut sisältä ja toinen vuotokohta olisi voinut esiintyä milloin tahansa. Kuitenkin näin ei tapahtunut ja päästiin turvallisesti perille siskon luo. Onneksi ei ollut uudempaa autoa jossa olisi ollut prässätyt liitokset, silloinhan olisi matka loppunut siihen.

Päästyään siskon luona käytiin seuraavana päivänä Skellefteåssa hakemaan uutta letkua ja lisää automaattivaihteistoöljyä. Molemmat saimme ja illalla vaihdoin letkun uuteen ettei tarvitsisi loppumatkalla uudemman kerran samaan tilanteeseen.

Matka kotiin sujui ongelmitta ja kotiin tultaessa totesin että tällä reissulla oli ajettu 4030 km 2 viikon aikana. Silti olisi hyvinkin voitu jatkaa vielä jos vaan olisi enempää lomaa. Granadassa reissu ei väsytä !

Seuraava reissu tehdään sitten varmaan ensi kesänä, mutta se on sitten toinen tarina.

Start | Norjassa | Saksan treffi
 

_______________________________________________________________________________________________________________________________

Webdesign and statistics by Com-Soft ___ visitors today __  visitors yesterday __  visitors  since 18.05 2005