Saksan treffi

   users online

Start
Ylös

 

Granadalla Granada-tapaamiseen Saksaan
Tämä tarina on kirjoittanut Juha Fagerström

449Joulukuu 1982. Perheeseen tulee uusi auto: Granada 2,0 GL. Alusta asti mielessäni kangasteli ajatus lähteä sillä kiertämään Keski-Eurooppaa. Perhe ei asiasta innostunut ja se jäi tekemättä. Helmikuu 2005. Silmiini sattui netissä http://www.granni.at/Loreley_2005.doc kutsu Granada-tapaamiseen Reinin rannalla Loreleyssä. Autoni oli palautettu muutaman vuoden seisonnan jälkeen takasin liikenteeseen edellisenä keväänä. Se oli osoittautunut edelleenkin luotettavaksi, ja niinpä uskalsin harkita matkaan lähtöä.

Pääkohteeksi valitsin kuitenkin Ranskan valtion automuseon Mulhousessa Cité de l’Automobile. Paluumatkalla kävisin Tapaamisessa. Huhtikuun lopulle varasin menolipun Hangosta Rostockiin, samoin hotellin. Muita varauksia en tehnyt, sillä uskoin keväällä löytyvän tilaa muutenkin. Kuten löytyikin.

Auto käytiin vielä kerran läpi ja iskunvaimentimet sekä eturipustuksen kumiosat vaihdettiin. 016Ammattilainen pesi ja vahasi auton. Sisustakin puhdistettiin. Granada näytti upealta! (000,001) Mukaan pakkasin lyijynkorviketta ja öljyä.

Hangossa auton ajaminen laivaan oli pelottava kokemus, autot ajetaan tosi lähelle toisiaan (449). Onneksi kontakteja ei tullut .

Rostockista lähdin kohti Mullhousea. Ajatuksena oli ajaa matka kolmessa päivässä. Saksan Autobahnit ovat hyviä (016). Matkanopeus pyöri 130-140 kmh paikkeilla. Eikä pieni V6 viitosvaihteella sen lujempaa kulkenutkaan. Moottori hyrisi mukavasti, korkeaprofiiliset renkaat rullasivat pehmeän äänettömästi, auto kulki vakaasti ja istumamukavuus oli mainio. Granada on matka-auto! Matka sujui niin mukavasti, että yövyin vasta Kasselissa, puolessa välissä Mulhousea.

(033) Aamulla jatkoin Taunus-vuoriston yli etelään. (037). Moottoritie oli edelleen hieno, mutta vuoret ovat vuoria ja nousut jyrkkiä. Nelosellakaan en saanut ylläpidettyä nopeutta, kolmosella en raaskinut yrittää. Pikkumoottoriset Polot vipelsivät iloisesti ohitseni. Onneksi tie tasaantui jatkossa.

Muutaman tunnin tauon pidin Heidelbergissä. Viehättävä pieni kaupunki, jonka ahtaille kaduille ei autolla ole asiaa. Illalla olinkin jo Ranskan puolella. Sellainen haaveri sattui, että ajoin avoinna olevaan parkkitaloon, josta pääsi pois vasta maksettuaan. Luonnollista. Maksuautomaatti sattui vain olemaan suljetun tavaratalon sisällä. Ranskalaista. Automuseo oli mykistävä. Uskomaton määrä autoilun historiaa samassa paikassa (070b). Jokaisen harrastajan unelma. Vaikkei siellä Granadaa ollutkaan.

Tässä vaiheessa huomasin, että autoni ääni oli muuttunut miehekkääksi. Jompikumpi etuvaimennin päästi pakoäänet läpi. Oliko syynä jatkuva korkea matkanopeus vai kolahdus johonkin esteeseen, sitä en tiennyt. Jotain olisi kuitenkin syytä tehdä. Muutin matkasuunnitelmiani ja suuntasin kohti Stuttgartia arvellen löytäväni matkan varrelta korjaamon (199).

Sellainen löytyikin ja tunnissa ongelma oli hoidettu (204, 206). Erinomaista palvelua. Stuttgartissa ja lähiympäristössä vierähti aikansa, mutta vähitellen oli aika suunnistaa Tapaamiseen. Sää oli muuttunut ikäväksi ja rankat sadekuurot hakkasivat maata (298). Kapealla tiellä Reinin rannalla vastaani tuli muutama Granada iloisesti valoillaan tervehtien. Tapaamispaikka oli leirintäalue korkealla kukkulalla, josta oli upea näkymä yli Rein-joen. (308c) Jotkut asuivat lähiseudun hotelleissa, jotkut asuntovanuissa, sitkeimmät (märissä)teltoissa. Sää todella haittasi tapahtumaa. Kuulemani mukaan koskaan aiemmin ei ollut ollut näin märkää. Onneksi henki oli hyvä ja juttu luisti.

Suurin osa oli joko Saksasta tai Englannista. Myös muualta Keski-Euroopasta oli osallistujia. Olin kuulemma ensimmäinen Pohjoismaalainen, vaikka joku muisteli jonkun norjalaisen joskus käyneen… Jos olivat osallistujat erilaisia, olivat autotkin. Osa oli miltei aihioita, osa kuin uusia. Osa muuttamattomia, osa vahvasti rakenneltuja. Hyvä niin. Yhdistävä tekijä oli kiinnostus malliin. Oli hienoa seurata saksalaisen ja englantilaisen harrastajan keskustelua entisöinnin vaiheista ja autojen yksityiskohtaeroista. Molemmilla oli samanlainen malli, toinen valmistettu saksassa, toinen englannissa (317).

Täydellisin auto oli brittiharrastajan punainen Granada II 2,8i Ghia (311). Se oli kuin juuri tuotantolinjalta tullut(360). Auto oli rakennettu alusta alkaen uusiksi uusia osia käyttäen. Ainoa muutos alkuperäiseen oli ovilistojen vaihtaminen puisista mustiin ”kun ne olivat niin huonolaatuiset”(370). Kysyessäni mistä hän oli osansa onnistunut hankkimaan, oli vastaus selvä: ”Niitä sai hyvin silloin, kun aloitin. Ostin kaikki kerralla.” Se oli kaksitoista vuotta sitten. Auto valmistui juuri Tapaamiseen.

Rennompi meininki oli hollantilaisporukalla, joka kuulemma oli vakiovieras tapaamisissa. Autot olivat ääneltään sellaisia, että varmasti konehuoneessa oli isompi moottori kuin minulla. Automaattivaihteiset autot sutivat hillittömästi etsiessään paikkaansa liejuisella nurmikolla (354). Kaikki menopelit eivät välttämättä näyttäneet siltä päällepäin. Tässä oli Coshworth-moottori (310). Omassa Granadassani oli muilla ihmeteltävää: turvaurat, lokarit ja roiskeläpät olivat aivan ihmeellisiä asioita. Samoin huomiota herätti autoni alkuperäisyys. Kuten syytä olikin. Keskustelunaiheita riitti muutenkin: osien huono saatavuus suurimpana. Ja sitten tietysti ikuinen keskustelu brittien kanssa siitä, kummalla puolen tietä tulee ajaa. Se tuskin olisi ratkennut grilli-illassakaan, joka kuulemma on yhteisöllisyyden korkein ilmentymä.

Jätin kuitenkin kylmissäni tilaisuuden kokematta ja suuntasin Reinin rannan pikkukaupunkeihin aterialle (383). Olin pari yötä läheisessä Wiesbadenissa. Kaupunki on kiva ja historiallinen, mutta hotellissani oli hankala autotalli. Pienessä tilassa on tehtävä 90° käännös autohissiin. Granada ei ole ketterä (388). Paluumatkalla lähestyessäni Rostockia nautin uudesta suhteellisen vähäliikenteisestä Autobahnista.

Päätin kokeilla, mihin neljännesmiljoona kilometriä ajettu Granada vielä pystyy. Nelonen päälle ja kaasu pohjaan. Pitkällisen kiihdytyksen jälkeen mittarissa oli 160 kmh, jonka auto myös pystyi ylläpitämään. Moottori kävi kauniisti, auto kulki vakaasti ja yllättävän äänettömästi. Viidentoista kilometrin jälkeen kytkin viitoselle ja annoin vauhdin laskea. Mieleeni nousi, että tämä auto on nyt täyttänyt kaikki ne toiveet, joita minulla vuonna 1982 oli. Olisi korkea aika päästää se kunniakkaaseen lepoon. Kuten tapahtuikin.

Juha Fagerström

 

 

 

Start | Norjassa | Saksan treffi
 

     
_______________________________________________________________________________________________________________________________

Webdesign and statistics by Com-Soft ___ visitors today __  visitors yesterday __  visitors  since 18.05 2005